Liskojen yö tulossa...

Menny suht hyvin tää darrapäivä. Oli kyl siistii eilen mut hieman hämmentävää myös ne yhen yhteisen tutun lähentely-yritykset!

Oon ollu ihan iloisin mielin vaikka tajusin että unohtu ottaa se mielialalääke tänää, ups! Eli on siis toivoo että tää on hyvin pitkälti psykologiasta kiinni tää parantuminen. Kelasin myös tänään alkaa laittaa käytäntöön erittäin hyvää filosofiaa:

"Syö elääksesi - älä elä syödäksesi."

Ja matka jatkuu...! :)

No huh! Meinasi eilen lähteä taas lapasesta touhu...äitee oli ostanut rusinoita..niitä tui sit HIEMAN mäyhättyä.

Positiivista tosin oli, että pystyin ilman sen suurempia tunnontuskia olla menemättä "pakkosalille" jeejee! Jäin himaan tekee koulujuttuja. Väsyttikin niin maan prkleesti...sanoisin etää se on jo vähintään 0,5cm eteenpäin mun matkalla, koska bulimiaan kuuluu myös joillakin älytön tarve huhkia itsensä henkihieväriin tai tehdä jotain fyysistä ettei liho :) näin mäkin tietysti on saanu tatuoitua sellaisen ajatuksen paksuun kallooni. Se on kumma juttu, vaikka väsyttäis ja olis muitakin tärkeempiä juttuja niin kalorienpoltto menee aina edelle. Yritän siis päästä siitä eroon.

Kalorien polton ja timmin ulkomuodon taovoittelun takanahan on luonnollisesti alituinen kateuden aiheuttamisen tarve. Korvien väliin on iskostunut sellainen aate, että rautaisen ja hyväkuntoisen näköinen ulkomuoto antaa kuvan itsekurillisesta, rankasta, kovasta tyypistä. Mutta hauskaahan tossa ajatuksessa on se että itseasiassa oon täysin vastakohta ihanteestani :D ei mitään itsekuria, heikko, hauras, haavoittuva. Voi voi voi...

Tänään olis tarkoitus lähtee pääkaupungin yöhön vähän joraa. Hieman arvelluttaa aina ne "darrapäivät" silloin nimittäin tulee mätettyä, mätettyä ja mätettyä ja huono-omatunto nousee eksponentiaalisesti. Vaihtoehtoina on rauhallinen biletys ja nou darra, tai hurja biletys ja hurja itsekuri. Täytyy tänää sit päättää kumpi vaihtoehto sopii meikäläiselle paremmin...!

Ai niin, pienenä itsekurin harjoituksena oon eilisestä lähtien päättänyt luopua juuston syömisestä! Siis sellaisen arkijuuston. Siihen kyllä vaikutti myös tarve ekologisuuteen, jota oon tässä bulimiatohinassa kuitenkin yrittänyt pitää yllä..

Huomenna lisää päivityksiä :) A bientôt!

Kone teki taas oharit ja deletoi äsken kirjoittamani pitkän avautumisen...prkl. Anyways, homma on nyt lyhykäisyydessään seuraava:

Oksettaa.

Mutta en aio oksentaa!

Hahaa! "Kuoppa" jonka mainitsin oli se ties kuinka monta sataa grammaa kevytjuustoa! Kuulostaa niin pirun typerältä tervemielisten korvaan, mut näin se menee buli-bulien piireissä: syödää, syödään syödään, ihan mitä vaan, mutta keksit, leipä, jugurtti ja semmonen kiinteä, hyvä on parasta, koska se tulee kovimmalla paineella ruokatorvea ylös. Pitää kyllä juoda jotain päälle, niin että mahalaukku on täysin pinkeä ja on ihan fyysisestikin oksettava olo. Jos ei se mössö siellä mahassa ole tarpeeksi juoksevaa nesteiden ansiosta niin sitä on vaikeempi saada rytinällä ulos ja tuntuu ku paskaisi suun kautta. HOW NICE. Että siinä pientä faktatietoa.

No jokatapauksessa, vaikka kävi näin ja vieläki epäilen matkani onnistumista, olen päättänyt jatkaa matkaani.

Ja taas ollaan edetty ainakin yksi millin taival :)

Toinen päivä lähtenyt käyntiin aika jees..tuossa dösässä äsken pohdin, että tulenkohan onnistumaan tässä? Matka on NIIN alussa, ja sitäpaitsi, oonhan aikaisemminkin päättänyt lopettaa nykyisyyden ja aloittaa matkan, mut oon AINA kääntynyt takaisin..

Jos kuulostaa sekavalta, niin, selvennettäköön, että  "kotimatka" on taiteellinen ilmaisu seuraavaalle: omaehtoinen paraneminen bulimiasta. Ja parista muusta elämää myrkyttävästä ilmiöstä pääni sisällä.

Aiemmin byyttaamisen jälkeen olen aina päättänyt, että tämä on sitten se ihan vihoviimeinen kerta. MUTTA jostain pirullisesta syystä aina päädyn sorkkaisemaan ne oikean käden etu- ja keskisormen sinne äänihuulten tietämille..hmm..sitten olen ajatellut, että hitto vie, jos vaan pääsisin muuttamaan omaan kämppään, niin normalisoituisin. SALETTII :D sit ei vaa tarttis jynssää sitä pönttöä kuin sol-palvelun siivooja..niin siis olen vakaasti ollut tähän aamuun asti sitä mieltä, että äitee, jonka kanssa budjaan on häiriöisessä suhteessaan ruokaan/kaloreihin osasyyllinen mun krooniseen ylenantamiseen. Eli jos muuttaisin välittömästä vaikutuspiiristä pois kokosin ihmeparantumisen.

Noh, tänä aamuna sitten siellä seutulinjan dösässä tuli mieleeni saippuasarjat, joissa päin helvettiä menevää suhdetta yrittää jompikumpi puolisoista paikata ehdottamalla lapsen hankintaa. Tähän se toinen puoliso sitten vastaa, että ei se lapsi mikään laastari ole, ekaks pitää saada ne peruspalikat kohdalleen ja suhde kuntoon, että voi alkaa ottaa isompia askelia.

No mutta, tämähän on täysin sovellettavissa mun suhteeseen itseeni. Ei se uuteen kämppään muutto mikään laastari ole, ekaks pitää saada tää Pee kondikseen, ennen kuin otetaan niitä isompia askelia.

Ja tämä pätee ihan kaikkiin elämäni osa-alueisiin, opiskeluun, työhön, seurusteluun....ym ym ym.

Jea. sitten På svenska kursen! Adjööö.

Täytyypä heti kärkeen todeta, että voihan **********! Olin juur kirjoittanu oikeen sellasen pitkän ja filosofisen aloituksen, mutta sitte tekniikan ihmelapsi teki ihmeitä ja loihti koko tekstin jonnekin cyberspaceen, mistä sitä oli enää hankala tavoittaa...

Noh, jos nyt vedetään pikku brieffi, niin MÄ aion aloittaa KOTIMATKAN. Juu. Oon tällä hetkellä eksynyt sellaiseen paikkaan, joka ei oikeestaan koskaan ole tuntunut omalta. Itseasiassa se on ollut pelottavaa..Haluan pois. Siispä lähden. Täytin eilen vuosia, joten mainio ajankohta siirtyä eteenpäin! Tänään on myös ensimmäisen maailmansodanloppumisen vuosipäivä. Väkivalta ja tuska "loppui" 11.11. tasan klo 11. Tai niin sitä ainakin on romantisoitu...Jokatapauksessa, MÄ lopetan myös tän kidutuksen ja rääkkäyksen.

Aion kaivaa tuolta jostain sen wanhan Peen rohkeuden ja tahdonlujuuden, ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloittaa tän taipaleen. Se voi olla pitkä, se voi olla tuskainen, mutta jokainen milli eteenpäin on milli kotiinpäin.

Toivotan siis itselleni, en onnea, vaan tahtoa matkaan!